Yritys-sivun eka referenssi

“Koulutustapahtuman järjestäminen Kokouspalvelu Elenin kanssa on ollut mutkatonta ja sujuvaa. Kokouspalvelu Elenin toiminnan lähtökohta on koko ajan asiakkaan etu, jolloin esimerkiksi koulutuspäivien järjestämisen erilaiset vaihtoehdot on aina esitelty Sity ry:lle hyvin selvitettyinä ja perusteltuina. Elen pyrkii toimimaan ennakoiden eteen tulevia tilanteita ja tätä olemme erityisesti arvostaneet. ”

J-M Lehtinen
Suomen Infektioidentorjuntayhdistys ry

“Käytännössä ELEN on hoitanut tilavaraukset, ilmoittautumisen, maksuliikenteen, näyttelyn järjestelyt ja maksuliikenteen, asiakaspalvelun ja budjetoinnin yhteistyössä toimikunnan kanssa. ELENin toiminta on saanut varauksettoman kiitoksen toimikunnalta, osallistujilta ja yrityksiltä. Kaikki on hoidettu ajallaan ja tyylikkäästi. Olemme todella kokeneet, että ELENiltä olemme saaneet loistavan palvelukokonaisuuden järkevään hintaan.

Voin lämpimästi suositella ELENin palveluita kaikille niille, jotka haluavat järjestää tyylikkään ja tarvittaessa kansainvälisetkin mitat täyttävän koulutuksen tai kokouksen.”

placeholder
M Manninen
Suomen Artroplastiayhdistyksen hallitus